Kokoustiedotteet 15.6 ja 5.7

11.7.2023

Hallitus kokousti 15.6. sekä 5.7. 

15.6.

-Kasvaneiden kustannusten (mm. hallin vuokra) vuoksi yhdistyksellä on painetta nostaa treenihintoja. 

-Loppukesään / alkusyksyyn suunnitteilla mätsärit. 

-Tokoeste on päätetty hankkia. Anne Nokelainen on valtuutettu hoitamaan asiaa.

-Yhdistys järjestää tänä vuonna piirinmestaruushakukokeen. 

-Jatketaan treenimaiden hakua koirien irtipitoa vaativille lajeille, kuten pk-lajeille. Tavoitteena saada treenimaita Aholahden alueelta, edellyttää Riistakeskuksen lupaa.

5.7.

-Jussin Juoksut pidetty onnistuneesti, tuotto selviää kun kaikki kulut on hoidettu. Tuotto jaetaan MAH:in ja SavPK:n kesken talkooaktiivisuuden mukaan. Kiitos talkoolaisille!

-Hankehaku on auennut, mattotiimi hoitaa hankehakua yhdessä hallituksen kanssa. Kysely mattolaadun valinnasta lähetetään jäsenille sähköpostilla. 

-Palkinnoissa ollut viivästyksiä kesälomien vuoksi, palkinnot toimitetaan tästä huolimatta.

-Syyskauden treenipaikkakyselyt tulossa sähköpostitse kunhan kouluttajat on tiedossa. Mikäli treenipaikkakyselyyn ei vastata viimeiseen päivämäärään mennessä, ei oikeutta paikkaan enää ole, mikäli paikkoja ei ole jäänyt tyhjäksi. Eli määräajassa paikan hakeneet ovat etusijalla. 

-Syksyn 2023 treenihintoja nostetaan 10€, jotta kulut saadaan katettua.

-vakiovuoroisen ohjatun agilitytreenin korvaus syyskaudella: 

-->  treeni on peruttava viimeistään 3h ennen treeniä tai ei ole oikeutta korvata treeniä muilla kerroilla.

--> Mikäli huomataan, että joku toistuvasti jättää käyttämättä ohjattuja treenivuoroja, käsitellään nämä asiat tapauskohtaisesti. Tarvittaessa paikka myydään seuraavalle halukkaalle. Tämä siinä tapauksessa mikäli halukkaita harrastajia on enemmän kuin ohjattuja treenipaikkoja on tarjolla.

-Seuraava kokous elokuun alussa.